Oletko herkuttelija vai tunnesyöppö? Onko sinun mahdotonta saada ajatus suklaasta mielestäsi pois? Ei huolta, suklaanhimon voi nitistää ryhtymällä ajatuksesta tekoihin. Miksi pitäisi kiduttaa itseään, kun suklaa on ravitsevaa ja sillä on tutkimuksissa todettu olevan terveyshyötyjä. Mijasin kylän keskellä, Plaza Virgen de la Peñan varrella, sijaitsee herkkusuiden ehdoton vierailukohde Mayan Monkey Mijas. Sen sanotaan oleva maailman pienin suklaatehdas ja myymälä. Toinen suklaamyymälä ja -kahvila sijaitsee Plaza de Constitucionin varrella.

Mayan Monkey-nimi viittaa siihen, että mayat havaitsivat jo 3000 vuotta sitten apinoiden syövän kaakaopapuja ja aloittivat itse viljellä kaakaopapuja. Maya-intiaanit valmistivat kaakaopavuista nestemäistä juomaa nimeltä xocoatl, johon he lisäsivät myös muun muassa chiliä.

Kaakao rantautuu Eurooppaan

Ennen 1500-luvun alkua Kolumbus, Cortés ja muut Etelä-Amerikan valloittajat ja maailmanmatkaajat tutustuivat ensimmäisinä eurooppalaisina kaakaohon. Ensimmäiset kaakaopavut tuotiin Eurooppaan todennäköisesti vuonna 1544, kun kekchi-intiaanit saapuivat tapaamaan Espanjan kruununprinssiä. Ensimmäinen kaakaolastin tiedetään saapuneen Sevillaan vuonna 1585.

Nestemäisestä suklaajuomasta tuli Espanjan ylhäisön herkku, johon liitettiin mayoilta ja atsteekeilta opittuja mielikuvia kaakaosta miesten ja naisten seksuaalielämän stimulanttina. Nämä uskomukset elävät suklaassa yhä esimerkiksi sanonnassa ”suklaa syntisenä herkkuna ja piristeenä”.

Kaakaojuoman reseptiä pidettiin salaisuutena Espanjan hovissa, josta tieto vuoti sata vuotta myöhemmin. Ainakin minä kiitän tätä armoitettua tietovuotajaa. Hollantilainen Coenraad Van Houten oppi erottamaan kaakaovoin kaakaopavusta 1800-luvun alussa.  Suklaa sai nyt kiinteän muodon ja makutie herkkusuiden ”Chocolate Heaveniin” oli auki.

Suklaamyymälää on ilo katsella. Se antaa myös unohtumattoman tuoksu- ja maistelukokemuksen kaiken ikäisille suklaan ystäville.

Valta suklaanhimolle

Anna nyt suklaahimosi viedä. Suklaanhimo helpottaa vartissa. Mayan Monkey Mijas-suklaatehtaalla järjestetään 10-15 minuuttia kestäviä tutustumiskäyntejä. Kierroksen aikana kerrotaan suklaan alkuperästä ja valmistuksesta. Mutta tärkeintä: pääset nauttimaan suklaamaistiaisista. Voit myös tehdä oman mielesi ja makusi mukaisesti suklaapatukoita kotiin viemiseksi. Mammmmm.

Kokemuksesta viisastuneena tiedän, että kierroksen jälkeen suklaan himoni helpotti. Jotta suklaan himoni ei heti yllättäisi, katsoin viisaimmaksi ostaa kotiin viemisiäkin.

Suklaan terveysvaikutukset

Suklaanhimo voi olla merkki muun muassa magnesium puutteesta. Magnesiumista on hyötyä iholle ja hiuksille.

Tumma suklaa, joka sisältää kaakaota vähintään 70 – 75 %, sisältää enemmän magnesiumia ja vähemmän sokeria kuin tavallinen tai valkosuklaassa. Tumma suklaa on ravitseva, sillä se sisältää runsaasti liukoisia kuituja ja paljon mineraaleja.

Sanotaan, että suklaa voi vähentää verenpainetta ja kolesterolia, pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä, suojata ihoa auringolta, parantaa aivotoimintaa.

Suklaa aiheuttaa lihomista siinä, missä minkä tahansa runsasenergiaisen elintarvikkeen liiallinen nauttiminen. Muistanpa lapsuudestani sanonnan: kaurapuurokin on hengenvaarallista, varsinkin jos sitä syö ämpärillisen kerrallaan.

Cadiz 1544 on ensimmäinen suklaaresepti, joka tunnetaan länsimaissa. Tämän klassikon makupohjana täytetään perinteisiä mausteita, hunajaa, appelsiinia, paahdettu hasselpähkinää ja mantelia, jotka tekevät siitä erikoislaatuisen suklaan.

Suklaa maistaa hyvältä. Eikä meidän aina tarvitse miettiä noita terveysasioitakaan!

Mayn Monkey Mijas perustetaan

Jason Godwin ja Eli McCarthy perustivat Mayan Monkey Mijasin vuonna 2012. Se on kasvanut nopeasti ja työllistää tällä hetkellä lähes 20 henkilöstä koostuvan monikulttuurisen tiimin eri puolella maailmaa.

Jason on johtaja, visionääri ja persoona. Hän hoitaa keskustelun Mijasin vierailijoiden kanssa ja huolehtii vanhojen kaakaoautomaattien restauroinnista. Vanhat suklaan valmistukseen käytetyt laitteet ovat hänen intohimonsa. Jason esittelee innostuneena yli 5-vuosikymmentä vanhaa painokonetta, jolla tehdään tänäkin päivänä pahviset pakkaukset. Eikä suotta – tuloksen näet myymälän tuotepakkauksissa.

Eli toimii mieluusti kulisseissa, näin kerrotaan. Hän varmistaa, että kaikki on hallinnassa, olipa kyse tuotannosta, henkilöstöstä tai aikatauluista. Hän pitää myös Jasonin hallinnassa!

Eli kertoo eloisasti apinoista, jotka jo muinoin herkuttelivat kaakaonpavuilla ja kuinka kaakao rantautui Eurooppaan. Hän sanoo, että jokaisella suklaalla on oma tarinasta ja makunsa.

Ympyrä on sulkeutunut

Kolumbus, Cortés ja muut Etelä-Amerikan valloittajat menivät Euroopasta merten taakse purjelaivoilla. Nyt 2010-luvulla purjelaiva, 32 metrinen kuunari, Tres Hombres, purjehtii Karibian sekä Etelä-Amerikan saarten ja Euroopan välillä lastinaan muun muassa kahvia ja kaakaota.

Suklaanvalmistajat Eli ja Jason ovat kokeilleet yllättäviä makuja suklaan kanssa. Maistapas suklaata, joka on maustettu aniksella, curryllä, kardemummalla.  Jos suklaat eivät riitä, kokeile ”herkkutaivaan” muita tuotteita.  Mansikkajuustokakku on maultaan lähes riippuvuutta aiheuttava. Leivonnaiset ja kakut leivotaan päivittäin. Myymälän valikoimissa on myös gluteenittomia tuotteita. Helteinen päivä antaa hyvän syyn herkutella jäätelöllä.

Vierailu Mayan Monkey Mijasilla on makuelämys, löytöretki ja myös oppimiskokemus. Voit itse tehdä ja koristaa kolmea erilaista suklaata. Valmistamaasi luomusta jäähdytetään noin 40 minuuttia ja pakataan kauniiseen pakettiin kotiin vietäväksi. Suklaatehtaan esittelyssä ja työpajassa pärjäät, kunhan hallitset englantia, espanjaa, katalaania, ranskaa, saksaa tai italian kieltä. Mielessäni välkkyvät kaakaopapujen moninainen värikirjo ja monet sulkaan erilaiset maut.

Astun ulos kirkkaaseen auringon paisteeseen. Katselen ympärilleni.  Plaza Virgen de la Peñalla järjestetään keskiviikkoisin  klo 12 flamenco-esitys. Auringonpaisteesta huolimatta ”kylmät väreet kulkevat käsivarsiani pitkin” katsellessani esitystä. Johtuvatko kylmän väreet upeasta esityksestä vai onko elimistöni sinkkitaso laskenut?

Nälkä ja lihanhimoni kuitenkin viestii, että elimistöni sinkkitaso on jo matalalla. Punainen liha on hyvä sinkin lähde. Canadian Medical Association Journal -lehdessä julkaistun selonteon mukaan sinkin puutteesta kärsivä saattaa sairastua helposti flunssaan. Vaalin terveyttäni kaikin keinoin. Suuntaan askeleeni Calle de los Canosille syömään kunnon punalihaisen pihvin kaikilla lisukkeilla.

Buen apetito y larga vida

(Hyvää ruokahalua ja pitkää ikää)

Tiesitkö:

  • Suklaa on peräisin kaakaopuun hedelmän siemenistä, jotka kasvavat 20 astetta pohjoiseen ja etelään päiväntasaajalta.
  • Alunperin mayat käyttivät kaakaopavut juoman valmistukseen, he lisäsivät juomaan chiliä ja muita mausteita.
  • Mayat ja atsteekit ovat käyttäneet kookospapuja valuuttana jopa enemmän kuin juomana.
  • Kaakaopavun maku vaihtelee sen muun muassa sen mukaan kuinka paljon aurinkoa, tuulta ja sadetta sato on saanut. Maku voi muuttua dramaattisesti sadosta toiseen.
  • Lähellä päiväntasajaa viljeltyjen kaakaopapujen rasva on yleensä pehmeämpää kuin muualla viljeltyjen
  • Vuonna 2011 suklaamakeisten ja –leivonnaisten globaalin vähittäismyynnin arvo oli yli 75 miljardia euroa.

Teksti ja kuvat © Jorma Ursin

Tietolähteet:

haastattelu Jason Godwin ja Eli McCarthy ja Callum sekä tutustuminen Mayan Monkey Mijas

SEURAA INSTAGRAMISSA: