Lohjan omenakarnevaalit
Lohjan Omenakarnevaalit on lämminhenkinen kokoperheen sadonkorjuujuhla Lohjan keskustan tuntumassa, idyllisen Lohjan Museon pihapiirissä. Omenakarnevaalien aikaan Lohjan museon alueelle levittäytyy parhaimmillaan yli 100 sadonkorjuuhenkistä myyntikojua, joista löytyy herkkuja, käsitöitä ja tietenkin omenaa monessa muodossa.
Omenakarnevaaleja on järjestetty jo yli 20 vuotta. Ensimmäiset karnevaalit järjestettiin vuonna 1992.
Karnevaalialue täyttyy lapsista ja aikuisista, jotka puikkelehtivat toistensa lomitse kojulta toiselle. Nenään tarttuva omenan tuoksu houkuttaa myyntipaikoille. Omenat vaihtavat omistajaa. Korkeat ”omenalaatikkovuoret” houkuttelevat väkeä pysähtymään maisteluun ja kaupantekoon.
Omenakarnevaaleilla maanläheistä ohjelmaa koko perheelle. Sadonkorjuu- ja omenakojujen lisäksi karnevaaleilla nähdään paljon lämminhenkisiä ohjelmanumeroita. Tapahtumassa on niin teatteria, musiikkia kuin onnellisen sepän taontanäytöksiä sekä moninaista kädentaitoa.
Tekemistä riittää, kun pellolla voi ihastella Variksenpelättimien SM-kisojen kilpailijoiden taidonnäytteitä.
Lapset voivat ratsastaa. Lohjan museon näyttelyissä voi vierailla. Ilmassa leijuva hilloletun ja kahvi tuoksu koukuttaa karvevaalivieraan hetkeksi pysähtymään nautiskelemaan.
Pöydällä pongahtelevien nypylöiden ääni on kuin musiikkia korville. Näppärien käsien avulla syntyy kaunista pitsiliinaa.
Suomen Pitsinnyplääjät ry on vuonna 1990 perustettu valtakunnallinen nyplääjien ja pitseistä kiinnostuneiden yhdistys. Rekisteröityneitä jäseniä on noin 1000.
Museolle johtavan tien varrella pääsee ihastelemaan suoloisia alpakoita. Neulelupuikot viuhuvat vikkelästä osaavissa käsissä. (9799) Tuloksena syntyy näyttäviä alpakan villaista neulottuja tuotteita.
Museon pihapiirin alkuperäisiä rakennuksia on punainen tilanhoitajanrakennus. Luhtiaitta on siirretty vanhan Monkolan tilan alueelta. Nykyisin Lohjan kaupungintalo Monkola sijaitsee tilan paikalla.
Karnevaalien maanläheisen hengen mukaisesti olkisohvalle voi istua hengailemaan.
Omenakarnevaalit istutti vuosina 1993-2000 n. 40 omena- ja hedelmäpuuta Lohjan museon puutarhaan.
Tiesitkö, että Lohjalla kasvaa lähes 150 000 omenapuuta. Ei ole siis sattumaa, että juuri Lohjalla järjestetään omenakarnevaalit. Omenapuita on istutettu jo 1530 -luvulta lähtien. Pitkän historian lisäksi myös omenapuille sopiva ilmasto on taannut sen, että Lohja on todellinen omenakaupunki.
Karnevaalin järjestää Lohjan Omenakarnevaalit ry.
Teksti ja valokuvat © Jorma Ursin
SEURAA INSTAGRAMISSA: