Nelikkomme jäsenillä kalastamisen into on syttynyt jo alle kymmenkesäisinä. Talvisin hiihdettiin pitkin järvien lumisia selkiä ja kesäisin soudettiin niin tyynessä kuin myrskyssäkin. Rakkaus kalastamiseen ja yhdessäolo ystävien kesken on se vetovoima, joka on vetänyt järvien sulavesille tai talven jäille jahtaamaan himottua herkkua, kuhaa, kirjolohta tai körmyniska-ahventa.
Vuosien saatossa jokainen on myös oppinut hyväksymään, ettei aina voi saada kahta hyvää samalla reissulla: kaunista aurinkoista kesäsäätä ja paljon kaloja. Nyt vuoden 2022 alku on melkoista vekslaamista niin jäiden, lumen määrän kuin säidenkin kanssa.

Liekkilammet
Tammikuussa Liekkilammilla kirjolohet liikkuivat huonosti, eikä niille kelvannut edes paras syöttitahnakaan. Kartoitimme lämpimiksemme syitä huonoon syöntiin: pohjoistuuli, matalapaine, jäällä 30 cm lunta ja jään alla ”täysi pimeys”, vai ihan jokin muu.
Sekottaako pimeys kalan ruokahalun?
Made, talvikauden himottu pyyntikala. Noin puolet täysikasvuisista mateista sokeutuvat loiskaihin vuoksi. Sokeat mateet ovat yhtä pulskia kuin näkevätkin. Made kuin muutkin kalat aistivat pimeässä haju- ja tuntoaisteilla. Kalojen huono syönti ei siis ollut pimeydestä kiinni. Eipä taida jäädä muuta järkisyytä kuin, ettei kaloilla ole hirvittävää hinkua liikkua ja syödä keskitalven kylmissä vesissä.
Ootto-onki työnsä tehköön
Liekkilammilla oli tammikuun lopulla vähän lunta. Keli oli sopiva sujauttaa välillä potkurilla ympäriinsä ja tutkailla mitä mielenkiintoista näkyy. Ootto-onki hoitakoon nyt kalastamisen.

Nuotion loimua ja lämpöä sormille
Liikunta sai vereni kiertämään ja tohdin taas istahtaa jakkaralle. Kului tunti, jos toinenkin. Ei nykäisyäkään. Hitsi, kala ei syö, minulla on jo nälkä. Teimme kaivonrenkaan sisälle nuotion, joka alkoi lämmittää jäykistyneitä sormiani.
Mitä tänään syötäisiin?
Kalalle tänne tultiin. Joten kalaa pöytään. Jokin kalamiehen kolmas vaisto kehotti minua keittämään lohikeiton valmiiksi jo kotonani. Lisukkeena siihen edelliseltä illalta syömättä jäänyt Vikingboat-nimisen pizzan pala, appelsiini ja mustaa kahvia. Siinä leivätön pöytä on katettu ja näillä eväillä sitten mennään seuraavat tunnit.

Raudanjärvi
Tämän talven toinen reissu suuntautui Muuramen Raudanjärvelle, jonka käsikirjoitus oli Liekkilampien toisinto kalojen suhteen – päivän saldo: ei nykäisyn nykäisyä. Menneen viikon aikana oli satanut uutta lunta reilut 30 cm. Jäällä oli jo paksulti lunta ja vettä, ettei enää tarvinne edes kairata reikiä jäähän voidakseen kalastaa.
Vuoden kolmas kalatiistai
Kohti Konnevettä Mikin ja Sepon luo. Tavarat moottorikelkan perään ja Lavianselälle kalaan. Kala-aamumme aukeaa upeaan auringonnousuun. Ensimmäiset reiät tehty ja kaloja saatu jäälle. Eipä kalapäivä voi kauniimmin aueta.

Pilkkivarusteet ovat vuosien saatossa kehittyneet: lämpimät ja veden pitävät jalkineet, toppavaatteet, käsineet. Mikä on nauttiessa kauniista säästä, kaloista ja ystävyydestä. Kaikuluotaimet ohjaavat takuuvarmasti ahvenparville tai kertovat kirjolohien liikkeet. Valitettavasti ne eivät lupaa, tarttuuko kalat tarjottuun syöttiin. Itse pilkkivapa on myös pienentynyt. Siima ”kierrätetään” tappeille, eikä siimasotkuja synny. Näppärää.

Tuliko ahvenia?
Yhtään liioittelematta sanon, että tuli. Yhdellä ruokailulla näitä saalisahvenia ei syödä. Noin 300-400 gramman ahvenia jokaiselle kalastajalle. Tein pienemmistä ahvenista patakukon sekä vein naapurilleni myös patakukon tarpeet. Sepon ilme oli mairea, kun saaliina päivän sekä tämän talven suurin ahven, jolle ”digitaalivaaka” näytti painoksi makeat 600 grammaa.

Muistoja menneiltä kausilta
Hyvinäkin päivänä kalastajat alkavat muistella menneitä aikoja. Silloin kun kalat olivat suuria ja sää oli nätti kuin nuori morsian sekä järvi peilityyni auringonlaskun kullatessa maisemat.



Liekkilammen 15.2. rutistus
Sää vaihteli märästä räntäsateesta aina vesisateeseen. Päivän viimeinen kalastustunti osoitti, että kohti kalaisaa kevättä olemme menossa. Hyvä näin.

Kireitä siimoja!
Valokuvat ja teksti © Jorma Ursin
SEURAA INSTAGRAMISSA: