Keskikesä 2018 ja Sirkus Finlandia saapuu Jyväskylään perinteiselle paikalleen Hippokselle. Seitsemän kuukautta kestävällä kesäkierroksella sirkus vierailee yhteensä 110:llä paikkakunnalla esittäen noin 250 näytöstä. Sirkuksessa työskentelee 80 ihmistä.

 Viihde-esitys muodostuu muun muassa ilma-akrobaattinumeroista, ihmispyramideista, rengasesityksestä, tankotaiteesta.

 Suomalaisten esiintyjien määrä oli merkittävästi kasvanut edellisiin vuosiin. Kesän 2018 ohjelmistossa oli viisitoista Suomessa ammatillisesta sirkuskoulutuksesta vastikään valmistunutta esiintyjää. Lisäksi mukana on taiteilijoita Kolumbiasta, Bulgariasta ja Englannista.

 Astutaampas sinikattoiseen telttaan nauttimaan esityksistä.

Hippoksella mukanamme olleet kaksi lastenlastamme olivat menossa ensimmäistä kertaa katsomaa livenä sirkuseritystä. Mitä he pitäisivät sirkuksen esityksistä? Viihtyisivätkö he teltassa parituntisen esityksen aikana?

Yleisö käveli sisään tasaisena virtana. Katsomo täyttyi ääriään myöten hyvissä ajoin ennen esitystä.

Sirkustirehtööri Sebastian, Sirkus Finlandian kasvatti takasi, että ohjelma pysyi kuosissaan ja että yleisö viihtyi koko näytöksen ajan.

 

 

Suomalainen ryhmä Arctic Ensamble esitti upean ja näyttävän esityksen ohjelman alkuun sekä puoliajan jälkeen.

Eläinten määrä esityksessä oli pieni. Eläinten mukanaolo on niin tila- kuin kustannuskysymys.

Tämän vuotisessa ohjelmistossa nähtiin toki lintuja ja hevonen. Ignatovan perhe esitti perinteisen hevosbaletin.

Mitä olisi sirkus ilman elävää musiikkia.  Yhdeksänhenkinen Big-Band takasi tunnelman näytöksen aikana.

Michelle Musser, valloittava klovni Amerikasta, viihdytti ja nauratti yleisöä. Kun esitystelineitä piti vaihtaa, asialla olivat ammattimiehet. Tuliko harjaesityksessä huumorin keinoin todistettua, että naisen ohjauksella miehet saadaan tehokkaasti myös lakaisemaan lattiat. Pöly nousee ja siistiä tulee.

Sirkustaiteilija Eetu Ranta Rovaniemeltä, esitti muinaisesta Kiinasta peräisin olevan näyttävän jonglöörauksen.

Linnea Purontaus nousee korkeuksiin tehden näyttävän ohjelmanumeronsa kireällä vaijerilla.

Euroopassa tunnettu liinanumero nähtiin nyt myös suomalaisin voimin! Imatralainen Ilkka Kemppinen -voimaa, taitoa ja notkeutta.

Vauhdikkaan ison renkaan tuomaa taituruutta esitti Armas Lintusaari.

Metsuri Lappeenrannasta, Oskari Jauhiainen, tuli lavalle moottorisahan kanssa. Hän ”tutki”, voisiko tuon ”oksattoman  puun” sahata. Tietäväinen mies, moottorisaha pois ja korkeuksiin. Oskari esitti todellista mastoakrobatiaa. Nautittava esitys.

Kouvolassa osataan, Suvi Piirainen toi vannenumeron esityslavalle.

Kolumbiasta saapunut The Robles ryhmä ei jättänyt ketään kylmäksi. Yläilmoissa vaijerin päällä tehtiin upeita hyppyjä, pyöräilyä korkealla vaijerilla sekä taitavasti rakennettuja ihmispyramideja. Asialla olivat palkitut alansa ammattilaiset.

Tällä erää show on ohi, yleisö nautti – taiteilijat kiittivät.

Myös sirkustirehtööri kiitti yleisöä ja heitti toivomuksen: ”Jos viihdyitte, kertokaa siitä ystävillennekin”.

Mielestäni yleisön ohjaus istumapaikoille toimi hyvin.  Esitysten välillä ohjelmien lavajärjestelyt toimivat hyvin. Esitys kokonaisuudessaan oli vaihteleva ja nautittava. Lapsenlapsistamme huokui vielä esityksen jälkeenkin hyvä mieli. He kertoivat innoissaan vanhemmilleen, mitä olivat illan aikana nähneet ja kokeneet.

Sirkuksen esiintymispaikka on perinteisesti ollut Jyväskylän Hippoksen alue, missä sirkuskaravaanille, henkilöstölle ja laitteille sekä teltalle on riittävästi tilaa. Autoilevalle yleisölle on riittävästi pysäköintitilaa.

Jyväskylän kaupungin Hipposhallihanke heittää mustia pilviä sirkustaiteen ylle? Nähdäänkö vauhdikasta sirkustaidetta Jyväskylässä myös tulevaisuudessa? Löytyykö kaupungista edelleen riittävän suuri alue sirkukselle ja sen yleisölle?

 

Teksti ja kuvat ®Jorma Ursin

Sirkus Finlandia -esitys 9.7.2018 ja Sirkus Finlandian ohjelmaesite

SEURAA INSTAGRAMISSA: