Aarniometsää, suoluontoa, patikkapolkuja 30 km ja aluehistoriaa

Pyhä-Häkki tunnetaan  aarniometsien ja ikivanhojen puiden puistona. Mastomäen männiköissä puiden keski-ikä on noin 250 vuotta.  Monet harvinaiset lintu-, hyönteis- ja kasvilajit ovat asettuneet puiston vanhojen metsien suojiin.

Pyhä-Häkin kruunupuiston yhteydessä erotettiin ns. säästömetsä. Se rauhoitettiin kaikelta maan- ja metsänkäytöltä. Pyhä-Häkkiä ehdotettiin kansallispuistoksi vuonna 1938, mutta sota-aika siirsi hankkeen.

Kansallispuisto perustettiin vuonna 1956 ja sitä laajennettiin 1982. Se on yksi Suomen pienimmistä kansallispuistoista (13 km2).

Kansallispuiston polut ovat helppokulkuisia. Merkittyjä rengasreittejä on yhteensä noin 30 km. Alueen vanhoista metsistä ja suoluonnosta saa käsityksen jo Riihinevan kierroksen (1,4 km) kiertämällä. Pitempi Mastomäen polku (3,2 km) on merkitty maastoon oranssin värisellä maalitäplällä. Sen kiertämiseen kannattaa varata aikaa reilu tunti. Kotajärven polku (6,5 km) polku on merkitty maastoon punaisin maalitäplin, ja se kulkee osin samaa reittiä Mastomäen polun kanssa. Kotajärven rannalla on tulentekopaikka ja keittokatos. Kierrokseen on hyvä varata pari tuntia kolme tuntia. Lisäksi alueen läpi kulkee sinisellä merkitty Keski-Suomen maakuntaura.

Menneen kesän viimeisimmän reissuni tein ruskan aikaan lokakuun alussa. Tienvarsi ja parkkipaikka oli täynnä autoja – yhteensä lähes 80 autoa. Luvannee melkoista vilskettä kansallispuistoon.

Kohti Riihinevaa

Lähden parkkipaikalta vastapäivään pienen metsäalueen läpi kohti Riihinevaa. Parkkipaikan läheisyydessä on yksi juurakkotaideteos vuosikymmenien saatosta. Luonnon muokkaamia vänkkyrä-känkkyrätaideteoksia on joka puolella kansallispuistoa.

Syysmyrskyn kaato. Kovin oli mänty lahonneen oloinen

Palopuu

Mastomäen alueella ovat metsäpalot jättäneet jälkensä kilpikaarnaisiin mäntyihin

Riihineva

Vaikka Pyhä-Häkki tunnetaan ikimetsästään, kansallispuiston pinta-alasta on puolet suota. Vedenjakajaseudulle tyypillisesti puiston soista valtaosa on karuja rämeitä ja nevoja. Suoluonto on tyypimmillisimmään Riihinevalla alueella.

Upeaa, pitkospuut uusittu, nyt on hyvä kulkea

Suota reunustavilla paksuturpeisilla rämeillä viihtyvät vain karuihin olosuhteisiin sopeutuneet kasvilajit, kuten suopursu, kanerva, juolukka ja tupasvilla. Valoisat ja tuulelta suojassa olevat rämeet tarjoavat elinympäristö monille perhosille.

Suopursu ja tupasvilla

 

Aamuinen kaste taikoo verkkoja esiin kanervikossa
Riihinevalta voi onnella, kovalla työllä ja vaivalla löytää lihansyöjäkasvin, pitkälehtikihokin.
Riihinevan kultahohteinen ruskan loiste syyskuun lopulla

Monin paikoin Riihinevan ja Kotajärven välillä on tehty merkittäviä parannuksia kosteimmilla ja epätasaisimmilla alueilla sepelöimällä/sorastamalla polku tasaiseksi ja hyväkulkuseksi. Kotanevalla olevat pitkospuut on uusittu. Pieni puro on saanut myös uuden sillan.

Kansallispuiston poluilla ja suoalueilla on tehty paljon liikkumista helpottavaa kunnostamista; polkujen sorastamista, pitkospuita….erinomaista

Palopuun venähtänyt naama

Palopuu tarkkailee ”suu ammollaan” kansallispuiston kävijöiden määrän kasvua. Pyhä-Häkissä on tammi-heinäkuussa 2020 vieraillut noin 16 500 kävijää ja kasvua edelliseen vuoteen 49 %.

Koronapandemian vaikutus näkyy Pyhä-Häkin kävijämäärissä; monet uudet kävijät ja lapsiperheet ovat löytäneet luonnon.

Elämää metsässä

Luonnontilassa oleva metsä on vaihteleva. Puusto on erikokoista ja -lajista, väliin aukkoja ja väliin tiheikköjä. Vanha metsä kuolleine puineen tarjoaa ravintoa, pesäpaikkoja ja suojaa muun muassa tikoille, pöllöille, tiaisille, liito-oraville, näädille kuin lepakoillekin.

Palokärki leimaa Pyhä-Häkkiä ympäri vuoden. Kimeät ”kui-kui-kui”-soidinuudot ja rummutukset kantavat kauaksi. Ravinnokseen palokärki etsii lahopuiden tyvillä eläviä hevosmuurahaisia ja toukkia niin että pikkulastut lentävät.

Lokakuussa lintuja oli enää harvakseltaan. Talitiainen piipahti pikaisesti nuotiopaikalla tutkailemassa löytyisikö vähän leivänmurusia. Joutsenpariskunta uiskenteli Kotajärven perimmäisessä kolkassa.

Tikat viettivät vauhdikasta syyspäivää Kotajärven tulentekopaikan läheisyydessä sekä Mastomäellä. Miksi niiden piti aina olla kelopuun väärällä puolella? Toinen tikoista pelmahti muutaman metrin päähän petäjän runkoon. Tuijotti tuimasti kameraan– ikään kuin sanoen: Ota nyt se huitsin kuvasi! Vau, ja samassa se levitti siipensä ja lensi kaukana olevaan takapuolelle rummuttamaan.

Kotajärvi

Lähestyin Kotajärveä ja nuotiopaikkaa. Nuotiosavun haju leijaili ilmassa kiihdyttäen nuotiomakkaran himoani. Levähdyspaikalla oli toistakymmentä ihmistä. ”Nuotioringissä” lämmitettiin leipiä, makkaraa ja vaihdettiin päivän kuulumisia.

Sekä nuotio että kotakatos kokoavat patikoijia hetkeksi yhteiselle turinatuokiolle

Kahvia, nuotiomakkaraa ja nuotion hehku ovat mahtavaa “välipalaa” keskellä luontoa
Syyssäiden viilentyessä pörröiset toukat ilmestyvät lähelle nuotion lämpöä
Ruskan värien kaunistama Kotajärvi
Kotajärvi

Kotaneva

Kotanevalle tultaessa reitti haarautuu; vasemmalle infopisteelle ja suoraan Poika-ahon suuntaan. En ole aikaisemmin käynyt Poika-aholla, joten nyt sitten reilun kahden kilometrin lisälenkki.

Kruununmetsätorppa Poika-aho

Poika-aho oli muinoin valtion metsämaasta vuokrattu alue. Torppari joutui maksamaan vuokramaasta verona joko jyvinä, päivätyönä tai taksvärkkinä. Työkaluihin ja rakennuksiin torppari sai ottaa puutavaran valtion metsistä.

Erik Eskilinpoika Häkkinen ja vaimona Stina Sofia Elintytär tulivat Poika-Ahoon 1854 uudisraivaajiksi ja torppariksi. Perinneaitan ja kiviaidan rajaamilla alueilla on kasvatettu viljaa. Heidän työtään jatkoi poika Aukusti Häkkinen vaimonsa kanssa. Vuokraa valtiolle he maksoivat 25 kappaa jyviä, 137,4 ltr. Torpalla vuonna 1895 pidetyssä katselmuksessa todetaan muun muassa Aukusti Häkkisellä olleen hevonen, kolme lehmää ja kolme lammasta.

Poika-ahon torppa itsenäistyi 1933. Valtiolle se päätyi takaisin 1976. Riihi, savusauna ja talli ovat tuhoutuneet. Päärakennus kunnostettiin vuonna 2000.

Vanha tunnelmallinen tupa elää edelleen, nyt Metsähallituksen vuokraamana vuokratupana.
Ruskan kultaväriä pihapolulla
Kun pellonreuna loppuu ja muuttuu metsäksi, alkaa kansallispuisto
Kotanevan pitkospuut Info-pisteelle
Kotanevan ruskaa

Suolikko

Alhaalla laaksossa kimaltelee Suolikon lähes peilityyni pinta. Sinistä suolampea ympäröivät kullankeltaiset ruskan värit. Kovin pitkälle ei kannata mennä, jos ei halua kastella kenkiään.
Harjurinteen rinne viettää alas kohti Suolikkoa. Maisema on kaunista nuorta metsää

Istahdan ison kiven viereen kyhätylle penkille ihastelemaan alas avautuvia maisemia. Kelaan mielessäni päivän hetkiä ja ajatuksiani – mitä kaikkea olenkaan tänään kokenut ja tuntenut.

SALOMAA

”Salomaa on tehty, jotta siellä ei asuttais,
jotta siellä jumala yksin olla sais
astuskellen sammalmattojansa
ympärillään koko luomisen kanssa.

Meidätkin hän kaiketi mukaan tulla sois
kunhan maltaisimme jättää tärkeytemme pois,
viipyä vaistojen salamyhkäisten ajeltavana,
huulilla hyvin yksikertainen, harras sana,

ristiriidaton tänne, jossa kuulla saa
kuinka käpy oksalta maahan putoaa,
jossa on monta pyhästi puhdasta puuta,
ihmistä jos ei, on sitä enemmän muuta”.

Aaro Hellaakoski

Katseeni osuu, muutaman metrin päässä olevaan mättääseen, jonka keskelle on tippunut käpyjä – kuin suoraan Hellaakosken runon mukaan.

Mastomäki

Mastomäelle noustaan kansallispuiston korkeimmalle harjualueelle. Mastomäellä tulee tunne, että tämä lenkki on yhtä ylämäkeä kiersipä sen myötä- tai vastapäivään.

Pyhä-Häkin vanhassa metsässä humisevat yli 400 tai jopa vanhemmat ikihongat. Kilpikaarnaisten palokorot kertovat menneiden aikojen metsäpaloista.

Alueella on 1500-luvun alun jälkeen ollut 44 metsäpaloa. Viimeisin metsäpalo riehui kansallispuiston alueella vuonna 1921.

Kelottunut palopuu
Ilta-aurinko luo palopuuhun makean väriloiston
Kilpikaarnainen mänty on saanut rauhassa kasvattaa komean suojakuorensa

Jo 1700-luvun lopulta toimitettiin Kokkolan laivanrakentajille mastopuita laivoihin, jotka sitten purjehtivat maailman vesillä. Sotien jälkeen vuonna 1948 Neuvostoliitolle luovutettuihin sotakorvauskuunareihin haettiin jykeviä mastopuita Pyhä-Häkistä. Mastomäki on saanut nimensä näistä laivateollisuuden mastopuista.

Mastomäen puistossa yhä edelleen olevista puista ovat tunnetuimmat Vanha Iso puu sekä Uusi iso puu.

Vanha iso puu

Harmaa Vanha iso puu on ensimmäisen vuosirenkaansa kiertänyt vuonna 1518. Siinä se on paikallaan kököttänyt tuulet ja myrskyt sekä uhmat metsäpalot. Kelopuulla on pituutta 26 metriä ja rinnankorkeudelta ympärysmitta on 288 cm.

Pienen matkan päässä on Uusi iso puu, kaarnan peittämä vuonna1641 kasvunsa aloittanut petäjä. Pituutta sillä on 24,5 metriä ja rinnankorkeudelta ympärimitta on 220 cm.

Kelo

Kelo syntyy kuolemalla. Kuoren alainen jälsisolukko heikkenee vähitellen. Yhteyttämisen verkko katkeaa neulasten ja juuriston välillä. Puu kuolee. Kuollut, harmaakylkinen kelopuu voi seisoa pystyssä vuosikymmeniä, yhtenä jykevänä esimerkkinä on Vanha iso puu.

Kuinka kuollut puu saa vielä sydämensä sykkimään?

Kuoleva puu erittää runkoonsa pihkaa. Tarvitaan sopivan näköinen paikka, johon alkaa kertyä pihkaa. Keltainen pihka saa kelosydämen hehkumaan ”kultaloisteisena”. Luonnolla on oivat keinot paikata ja kaunistaa särkynyt sydän. Aina se ei ole noin helppoa ihmiselämässä.

Tupsuja kuusien oksilla

Polun varren kuusen kuivuneet, tupsuiset oksat ovat karun kauniita. Kuivaneista oksista roikkuvat monihaaraiset tupsut ovat Viherluppojen sukuun kuuluva Korpiluppo (Alectoria sarmentosa).

”Naavoittunut metsä ” on hyvän ilmanlaadun merkki. Vedän puhdasta ilmaa muutaman keuhkoihini jaksaakseni hyvin jäljellä oleva matkani.

Pyhä-Häkin luonnonpuisto, yksi mielikohteistani

Takanani on sunnuntain noin 10 tunnin reissu ristiin rastiin Pyhä-Häkin soiden pitkospuilla ja aarniometsän polkua samoten. Näin kuinka tuli oli uudistanut maata ja metsää.

Mielikuvissani yritin pähkäillä, millaista oli uudisasukkaan ja torpparin elo 1857 jälkeen Poika-ahon pirtissä elää pienten peltojen reunamilla. Tulisikohan siitä aikamatka yli 150 vuoden päähän, jos ilmoittautuisin ensi kesänä lammaspaimeneksi ja asustelisin muiden paimenten kanssa Poika-ahon torpassa?

Missä lienee JL Runebergin runon esikuva Bonden Paavo, Saarijärven Paavon asustellut? Pistettiinkö Poika-ahon pirtissäkin katovuosina leipään puolet petäjäistä?

Kuinka sosiaalinen hetki olikaan istuskella ja jutustella nuotion ympärillä muiden patikoijien kanssa. Napostella nuotion lämmittämää ruisleipää ja  paistettua makkaraa, hörpätä kahvia palan painikkeeksi.

Kuinka sosiaalinen hetki olikaan istuskella ja jutustella nuotion ympärillä muiden patikoijien kanssa. Napostella nuotion lämmittämää ruisleipää ja  paistettua makkaraa, hörpätä kahvia palan painikkeeksi.

Kuinka luonto saa ajatukset ja mielen virkistymään sekä kropan väsyneeksi. Paljon, paljon muuta pieniä juttuja, joita aika ajoin putkahtaa mieleeni – Pyhä-Häkki elää edelleen mielessäni.

Pyhä-Häkin kansallispuistossa voi valita useita eri eripituisia lenkkejä, jotka sopivat niin lapsiperheille kuin ikääntyneimmillekin. Pyhä-Häkin alue on yhtenäinen ja polut ovat hyväkuntoisia, Mastomäellä on korkeimmat harjut. Pitkospuut kosteikoilla ja suoalueilla ovat hyväkuntoiset.

Pyhä-Häkissä leijuu alueen asutushistoriaa. Maailman merillä on purjehtinut laivoja, joihin on toimitettu täältä mastopuut. Runebergin on kuvannut seudun ihmisten karua elämää katovuosina.

Maailman merillä on purjehtinut laivoja, joihin on toimitettu Pyhä-Häkistä mastopuut. Alueella leijuu vanhaa asutushistoriaa. Runebergin on kuvannut seudun ihmisten karua elämää katovuosina. Pistettiinkö Poika-ahon pirtissäkin katovuosina leipään puolet petäjäistä?

Puuvanhuksen juurakko kekottaa pystyssä, kehtaa siinä patikkamies hetken pahinta väsymystään pönöttää sekä mietteitänsä heti paperille purkaa. (JU, 04.10.2020, Pyhä-Häkki).

“Metsänhaltija,
pihkasydän puhui minulle jo vuosia.
En osannut kuunnella,
viesti oli outo, kaukainen.

Eräänä päivänä suru satutti,
ikävöin sinua metsänhaltija.

Juureni ovat metsän kaarnassa,
aarniometsän kelopuun pihkasydämessä,
Siinä on sieluni tyyssijat.

Juuret ovat taas jutelleet minulle.
Tiedän,
miksi olen, mikä on tehtäväni.
Rakastaa elämääni”.

 

Teksti ja valokuvat @ Jorma Ursin

Lähdeainesto:

Metsähallitus, Sisä-Suomi

Kansallispuiston alueen opasteet, Pyhä-Häkki