Päivä Lavianselällä – ystävyyttä, terapiaa ja ahvenia
Matka kohti ystävieni Mikin ja Sepon mökkiä ja Etelä-Keiteleen Lavianselän kalapakkoja valloittamaan alkoi 16.3. kello 5 herätyksellä. Miksi pitää herätä keskellä yötä? Ajaessani kohti Laukaata alkoi asuntoihin siellä täällä syttyä valoja. Normaalit ihmiset heräilivät ja istuskelivat kodeissaan villasukat jaloissaan nauttien aamukahvistaan.
Pilkkiminen ei ole mitään rakettitiedettä. Kun kevättalven vesi on vielä kylmillään ja syönti on huono, tulee pilkkimisestä taiteen laji. Etsitään paikka, reikä jäähän, morri veteen, meditoidaan mieli ja nostetaan ahvenia jäälle. Näin teoria, mutta miten pilkkipäivämme käytännössä onnistui?
Kaukana koronasta
Määränpäässä pihalla odotti moottorikelkka ja reki, jolla pilkkijät ja tavarat siirrettiin ehtymättömien kalapakkojen päälle. Aamun sumu vain sakeni entisestään.
Kairat pörräsivät, ystävykset nauttivat keväästä ja yhdessäolosta kaukana koronasta. Tuuli ja jään äänet kumisevat korvissa. Keskellä talvea on hiljaista, korpit ja varikset raakkuvat. Kolarinsaaren Etelälahdella reilun kahden kilometrin päässä kulki verkkaisesti kaksi kaurista häviten Kumpusaaren taakse. Maaliskuu on tuonut lokit parveilemaan jäälle ja kirkumaan ruokaa. Ennen lokit ilmestyivät vasta jäiden lähdön aikaan.
Vähän varustuksesta
Varustuksemme oli vilkasliikkeisiä pystypilkkejä, joissa värikoukku. Huonosyöntisiä hetkiä varten oli valikoima eri kokoisia ja värisiä morreja ja toukkia.
Tasapainopilkit ovat välttämättömiä kapistuksia. Ison tasurin vatsaan kolmihaarakoukku ja toukkia. Pilkkiminen on syytä aloittaa pohjasta. Lyhyillä ja nopeilla vedoilla tasapainopilkki keinuu houkuttelevasti edestakaisin.
Vieheen oikea uittaminen on tärkeämpi kuin sen väri. Paksun jää- ja lumipeitteen läpi pääsee niukasti valoa, joka vähenee syvälle mentäessä. Luotain näyttä 12,7 metriä. Pienillä pilkin värivivahteilla ei ole merkitystä syvältä pilkittäessä.
Onko talvipilkkiminen mitään ilman oikeaoppista kaikuluotainta? Luotaimesta näkee pilkin liikkeen, kuinka ahven nousee pohjan tuntumasta kohti pilkkiä. Huonolla tuurilla ahven vain ui liki ja pilkkijää harmittaa tai räjähdyksenomaisen vastaiskun seurauksena jäälle nousee puolen kilon ahven.
Miksi kala ei syö
Kaloilla on tunnetusti omat syöntiaikansa: aamusyönti, päiväsyönti, iltasyönti – tätä tietoa ei saa missata. Kalastajat ovat ”mestareita” keksimään selityksiä, miksi kala ei syö. Milloin syy on pohjoistuulessa, milloin on liian paljon lunta jäällä tai on matalapaine.
Kala syö helmikuun 28:sas päivä. Mutta karkausvuonna 29:säs kala ei syö, koska kalojen kalenterissa ei ole karkauspäivää. Kesäkalastukeen liittyvät uskomuksen mukaan kala syö parhaiten sateella, koska hyttyset eivät kiusana. No, uskokoon ken haluaa, mutta en ole vielä nähnyt ahvenia jahtaavia, sukeltavia hyttysiä.
En huomannut tarkistaa, mikä oli kalapäivämme aikaan kuun kierto. ”Asiantuntijat” tietävät kertoa, että esimerkiksi ahvenkalat reagoivat positiivisesti ainoastaan täyteen kuuhun. Tiedä sitä sitten?
Hauki käy kiinni
Veden lämpötila on kevättalvella noin neljä asteista – vähän paikasta ja veden syvyydestä riippuen. Luotaimessa näkyy liikettä. Arton pilkkivapa liikkui pienin vipatuksin ylöspäin –nyt jysähti. Pientä väsyttämistä, jytky reiästä jäälle. Arto ylpeänä pienellä morkulla napatun hauen kanssa. Jani riemuitsee punnitsijana, ”puntari” näyttää 4,4 kg.
Ahven on vaihtolämpöinen ja aistiin pienetkin lämpötilan erot hakeutuen sinne, missä vesi on lämpimintä. Kun syönti on olematonta, porukka yleensä muistelee ja kehuu aikaisempien reissujen saaliita – ” muistatko kun viime talvena siitä vihreän reimarin viereltä nousi niin 0,4, – 0.5 kg ahvenia solkenaan” …. Rauhallinen Mikki piti kahdessa avannossa onkia ja ”repi ylös” körmyniskoja meille muille malliksi.
Nainen ja viisi herrapilkkijää
Tasa-arvo on sosiaalinen innovaatio, Mikki tietää, kuinka se hoidetaan. Ensin ongitaan läjä ahvenia. Sitten sytytetään nuotio ja laitetaan makkarat kypsymään. Kypsyvän grillimakkaran tuoksu kokoaa laajalle levinneen miesporukan. Hän jäi vielä seurustelemaan kaikessa rauhassa ruokailijoiden kanssa – upea seuraihminen ja tapahtumien emäntä.
”Ompelutöihin”
Pilkkijän taukojumppa
Isojen körmyjen syödessä hyvin, suupielet ovat leveässä hymyssä. Liikuntaakin syntyy käsien keriessä siimaa ja ahvenia ylös. Kun kevättalven vesi on kylmillään ja syönti on huono, pilkkimisestä tulee suoranainen taiteen laji.
Arto kehittämä pilkkijän kuntojumppa: Kumarrutaan avannon suuntaan. Oikaistaan selkä ja noustaan polvikyykkyyn. Oikaistaan selkä ja tarkistetaan vavan pää – vipattaako? Liikesarja toistetaan 15 kertaa -säännöllisin ajoin.
Pakkapaikan vaihto
Hyväkin pakka ehtyy, etsitään uusi tarvittaessa kauempaakin. Seppo ja Helge suuntaamassa lähemmäs Vihtasaaria.
Kun pakka löydettiin, Seppo teki nopeasti koeporauksen varmistaen, että kalat ovat paikalla. Isojen körmyjen syödessä suupielet ovat leveässä hymyssä. No, sehän oli päivän tarkoituskin!
Pilkkityyli miehen mukaan
Jokaisen pilkkijän läheisyyteen kairataan valmiiksi useampia reikiä. Näin nopea siirtyminen reiältä toiselle onnistuu. Pilkkijät istuvat jakkaroille. Vieheet veteen. Sen jälkeen pilkkijät enää meditoivat mielensä. Arto vetäisee vielä pikkusikarista rauhoittavat henkoset.
Alkukantainen saalistajan vaisto pitää pilkkijällä hereillä. Hypnoottinen katso pilkkivavan kärkeen, ”vavan kärjen viisarin värähtäessä” räjähdysmäinen refleksi tekee vastaiskun – ahven on jäällä. Kala irti morrista, syötin tarkistus ja morri takaisin kalojen keskelle.
Pilkkipäivämme oli sumuinen, valon määrä on vähäinen noin 13 metrissä. Ahven ei silloin ollut syönnillään”. Mutta tänään Lavianselän ahvenet olivat Arton kavereita. Hän lappoi jäältä muovikassiinsa päivän päätteeksi reilun 4 kg verran kunnon fileahvenia ja yhden 4 kg hauen – ei paha saalis yhdelle miehelle huonona syöntipäivänä.
Hyvä mieli; ystäviä, luonnonrauhaa, kaoottiset ajatukset poissa. Mutta nyt tämä reikäni ei antanut sintin sinttiä – no aina ei voi onnistua.
Ahvenfileitä ja elämän harmoniaa
Lavianselän vesiltä on aina tuotu ahvenia ruokapöytään. Pilkkipäiviin ovat yhdistynyt ystävyys, hupi ja hyöty sekä lepoa sielulle ja mielelle. Pilkkiminen on seurustelumuoto ja ”suomalainen meditaatiomuoto”. Reilun 15 vuoden ajan olen saanut nauttia isäntiemme, Mikin ja Sepon ystävyydestä ja vieraanvaraisuudesta. Samalla on ollut ihanaa nähdä, kuinka isäntiemme parisuhde kukoistaa heidän yhteisen harrastuksen myötä. Jälkionnittelut maaliskuisille synttärisankareille ja kiitos muistorikkaasta kalapäivästä, Mikki ja Seppo! Kireitä siimoja tulevalle kesäkaudelle.
Teksti ja kuvat @ Jorma Ursin
SEURAA INSTAGRAMISSA: