Onkohan maailmassa yhtään ainoaa ihmistä, joka ei olisi kuullut sanaa koronavirus, Covid-19. Lehtitietojen mukaan virus on löytänyt tiensä Etelä-Amerikan syvään viidakkoon alkuperäiskansoihinkin. Virus oli erityislaatuinen tapaus, sillä se tekee jokaisesta ihmisestä vaaran lähteen. Koronavirus yllätti meidät kaikki ”housut kintuissa”.

Olen ollut nyt seitsemän viikkoa karanteenissa. Seuraava tavoitteeni on Road-trip  Fuengirola -Jyväskylä –  maakohtaisen rajoitusten ja epidemian keskeltä. Määränpää on selvä, mutta matkareitti on hakusessa.

Kaipasin sosiaalista kanssakäymistä niin tuttavien kuin tuntemattomien kanssa. Sen puute nakersi henkistä jaksamistani. Puhelin tai facebook eivät ole minulle sosiaalisen kanssakäymisen korvike. On tärkeää nähdä ja kuulla toinen ihminen ”livenä”.

Elämää karanteenin aikana kuvannee lainelautailija Rantakadun tyrskyissä – pysyäkö pystyssä vai ei.

Pelko ja huoli iskivät

Jo parin karanteenipäivän jälkeen tunsin oloni tylsistyneeksi. Miksikö? Kaiken uutisoinnin lisäksi satoi kaatamalla tai sää oli aivan umpipilvistä ja kylmää. Pyykkiä ei meinannut saada parvekkeella kuivaksi. Yök.

Pelko ja huoli olivat läsnä koko ajan. Ne kiersivät päässäni eikä niitä saanut sysättyä pois käskemällä. Kuinka lapseni ja lapsenlapseni voivat Suomessa, ovatko he terveitä? Elän yksin, pelko tartunnasta kiersi tajunnassani. Saanko mahdollisesti tartunnan, kuolenko myös yksin?

Lehdistö – dramatiikkaa ja pelkoa

Lehdistö uutisoi päivittäin tartuntojen ja kuolleiden määristä, ”Lue tästä viimeisimmät tilastot koko maailmasta”, ”Lue tästä kaikki, mitä olet halunnut tietää koronasta”. Kaikesta henki, että maailma on lähes totaalisen tuhon partaalla. Jääkö kukaan tai minkä verran ihmisiä jää yleensäkin henkiin koronan jälkeen. Mieleni kuohui, koska tunsin, etten pysty tekemään mitään muuta kuin pelkäämään, pesemään käsiäni ja pysymään neljän seinän sisällä.

Kaiken tietävä Facebook

Helmi-maaliskuu osoitti, että jokainen sosiaalisessa mediassa sukkuloiva itseään arvostava henkilö on ns. korona-asiantuntija. ”Kynät savusivat”. Viestintä ailahteli asian laidasta laitaan. ”Some-korona karkasi käsistä”.

Asiattomien ja toisia mollaavien lausahdusten määrä kasvoi kasvamistaan, väärien tietojen ja ns. valeuutisten määrä lisääntyi päivä päivältä. Tuli hetki, jolloin olikin tärkeää kuunnella  koronauutisoinnissa viranomaista, ei naapurin ”Mikkoa eikä noitatohtoria”.

Somen julkaisuissa putkahti esiin erilaisia huumorin ilmentymiä satiirista mustaan huumoriin.

Kuinka sattuvasti Hämeen Sanomissa 18.2.2020 julkaistu pilapiirros kuvaa sen hetkisen arjen hengen.

Helmi-maaliskuun vaihteessa Fuengirolan suomalaisten facebook ”räjähti” liki riitelyksi. Seurasi hiljaisuus. Sen jälkeen alkoi toisten mielipiteiden hyväksyvää kirjoittelua. Lisäksi kerrottiin myönteisiä asioita ja huumorin kukka kevään kunniaksi alkoi kukkia.

Koronaepidemia avasi myös ”ihmiskaupalle” uusia ulottuvuuksia.

Fuengirolan suomalaiset-ryhmässä Tarmo Paananen loi uutta toivoa julkaisullaan: ”Kuu koronasta kesään. Puoli kuuta paperin loppumisesta. Vessahädästä vähäisen. Paskat housussa ei päivääkään”. Vanha sanonta vääntyi hersyvään ajankohtaisversioon.

Mieletön maailma

Suomen terveysviranomaiset ja ministeriviisikko tv-tiedotustilaisuudessaan opettivat meitä pesemään kädet, käyttämään maskeja ja suojakäsineitä, pitämään kanssaihmisiimme suojaetäisyydet, olemaan sisäsiistejä ja erityisesti pysymään visusti kodeissamme.

Poliitikkoja ei mielletä aidoiksi esikuviksi eikä korona vielä pelottanut ihmisiä. Kauppakeskuksen aidot rahalliset tarjoukset ja ostosbonukset mielletiin aidoiksi.

Ville Ranta Iltalehden piirroksessaan (20.3.2020) pelkisti järjettömän nykymaailman ja kuinka välinpitämättömiä ihmiset ovat.

Pääsin ratsiaan

Minulla on ollut käsitys, että Espanja poliisi on kadulla valvomassa rajoitusten noudattamista ja turvaamassa ihmisten turvallisuutta. Kerrankos sitä ihminen erehtyy?

Olin käymässä apteekissa ja kaupassa – siis täysin laillisella asialla. Rantakadulla ympärille pörähti kolme moottoripyöräpoliisia ja yksi iso pakettiauto.

Autosta ulos, yksi kyseli, miksi olen liikkeellä ja kolme kaivoi autossa olevia matkalaukkuja ja pakkauksia. Heitä kiinnosti vain autossani olevat pakkaukset ja matkalaukut.

”Miksi sinulla on matkalaukkuja ja tavaraa paljon autossasi”? Kerroin, että olen lähdössä Suomeen. Poliisi sanoi, etten saa poistua rajoitusten vuoksi Espanjasta. Sanoin, että minulla on asunnossani Suomen matkaa varten Madridin Suomen suurlähetystön asiakirja, jossa kerrotaan asiakirjan henkilön olevan suomalainen ja minulla oikeus poistua Espanjasta palatakseni kotimaahani.

Poliisi jankkasi ja jankkasi, että minulla ei ole oikeutta poistua Espanjasta. Siinä lähellä seisonut toinen poliisi yritti viestittää  ”kuulustelevalle poliisille”, että anna asian jo olla.

Nyt oli vuorossa vuokrasopimukseni: kuka tämä,  kuka tämä jne  Nimeni kohdalla hän kysyi: mitkä ovat äitisi ja isäsi etunimet?  Luulin, että järkeni on sumentunut. Sanoin poliisille, että kuulin kysymyksen, mutta en ymmärrä mitä tekemistä  vuosikymmeniä sitten kuolleiden vanhempieni nimillä on vai onko tämä kompakysymys. Siinä vaiheessa olin aivan varma, että kohta poliisilla on pamput esillä ja minua viedään putkaan.

Kiitos Jani, että tulkitsit puhelimitse asian poliisille ja väänsit hänelle kotimaahan palaamisesta rautalankamallin. Pääsin jatkamaan matkaa, mutta poliisien mylläämät tavara ja matkalaukut piti kyllä osin pakata ja järjestää uudelleen.

Tästä episodista jäi minulle huono käsitys espanjalaisesta poliisista. Tätä ei voi laskea pelkän koronan ja liikkumisrajoitusten valvontaan.  Kyse on pikemmin toimettomuuteensa turhautuneet ja isottelevat poliisit. Voihan korona, tämäkin piti oppia turvallisella ja suositulla turismin Aurinkorannikolla.

Arkirutiinit

Pidin kiinni normaalista arkirutiinistani. Herääminen, aamukahvit, siivoamien, päivän jumpat ja lenkit, ruokailut. Elin normaalia elämääni, olin tekemättä myös yhtään mitään, rajoitin ylenpalttista koronainformaatiota tv:stä ja somessa. Palkitsin ja hemmottelin itseäni, kun jokin juttu oli mennyt hyvin.

Laitoin kamerani kärpäseksi kattoon seuraamaan puuhasteluani. Kuvien kautta voin palata tähän noin seitsemän viikon karanteeniaikaan sekä kuvien ja tarinoiden kautta lapsenlapsille millaista oli elää viikkokausia kotikaranteenissa.

Suojautumien

Suojautuminen oli päivän sana: maski, käsineet, käsidesi. En kokenut maskin ja suojakäsineiden käyttöä ongelmana sen enempään kuin puhdistautumista kauppareissun jälkeen. Ongelma oli, ettei maskeja, suojakäsineitä eikä käsidesiä meinannut saada mistään. Koronan tarttuvuudesta tuli jatkuvasta uutta tietoa. Ohjeet suojautumisesta menivät väliin överiksi. Mutta parempi tehdä kuin neuvotaan, niin ei tarvitse jälkeenpäin katua.

Mercadonan sisäkuvat

Kaupassa kävin yleensä myöhään iltapäivällä, jolloin asiakkaiden määrä oli pieni. Rajoitusten alkuvaiheessa tavarahuolto ei ”ehtinyt” mukaan, mutta en koskaan kohdannut Mercadonassa ”pulaa ruokapulaa”. Jos joku tavara oli loppu, otin jonkun korvaavan – siinä se. Hyllyjä täydennettiin koko ajan. Eihän kyse ollut muusta kuin valinnasta eikä valittamisesta. Maskit ja suojakäsineet lisääntyivät sekä suojaetäisyyksiä alettiin noudattaa.

Mitä tänään syötäisiin

Ruoka-ajat olivat säännölliset, ruoka ravitsevaa ja monipuolista: kalaa, kanaa, possua, lammasta jne. Lautasella oli aina kolmannes ”heiniä”. Nälkään en ainakaan kuolisi.

Aamupala on ollut aina ongelmani – kuppi kahvia, häthätää yksi leipä. Oli kolmas karanteenipäivä, kun nenäni alla höyrysi kaurapuuro. Vau. En muista, koska viimeksi olin moista herkkua syönyt. Päälle kahvikuppi ja leipä. Kahvikupin ääressä päivitin niin Ylen ja MTV:n sivuilta Suomen ja Espanjan koronauutiset.

Herkkuhimo iskee

Ensimmäisen viikon jälkeen neljän seinän sisään jymähtäminen aiheutti hirvittävän herkkuhimon. Kauppareissulla ”hamstrasin” makeisia, suklaata, keksejä ja shipsejä  – jos joskus tekisi mieli. Minä paikkasin henkistä tuskaani. Tunteet jyräsivät järjen. Ei näin voinut jatkua.

Pienen ”puhuttelun” jälkeen palasin takaisin terveellisiin naposteltaviin, jotka olivat itseasiassa halvempiakin kuin ”herkut”.

Kotisiivous

Kodin siivoaminen oli nyt opettelun paikka jo viime syksynä. Mitä aineita käytän? Onko kaikki vahvasti hajustettuja? Jokaiselle hanalle, altaalle, puupinnalle lattialle, wc-pytylle, lavuaarille oli omat aineensa. Nyt vielä piti olla desinfiointiainetta, jolla ”tapettiin kauppareissultani pinnoille tuomani virukset”.

Siivoamiseeni tuli tarkkuutta ja tasojen desinfioinnista tuli rutiini. Siinä sivussa sain huijattua itseäni, koska pöydillä ja tasoilla ei saanut pitää mitään ylimääräistä rompetta.

Kaupasta palattua täytyi varmistaa, ettei se hiton virus tullut vaatteiden eikä kenkien mukana sisälle. Kengät desinfioin heti ulkoeteisessä ja jätin ne sinne toviksi. Vaatteet pesukoneeseen tai pariksi päiväksi ulos tuulettumaan. Maski ja käsineet roskiin. Käsien pesu ja suihku päälle. Kieltämättä tämä tuntui välillä hölmöltä. Aikaahan siinä meni, mutta enpä ehtinyt lorvailla sohvalla. Mieltä rauhoitti, että olin ainakin yrittänyt välttää virustartuntaa.

Kahvia terassilla

Valokuvilla on tunnetusti ihmisen mieleen terapeuttinen vaikutus. Minulla on runsaasti valokuvia Espanjan vuosilta. Iltapäivisin kahviaikaan tein ”kuvamatkan” paikkoihin, missä olin käynyt tai kesäisiin yhdessäolon hetkiin lastenlasteni kanssa. Kuvien katsominen synnytti valtavasti miellyttäviä muistoja. Unohdin näin koko halvatun koronan ja karanteenin.

Liikunta

Keuhkosairauteni vuoksi minun pitää kävellä säännöllisesti. Miten nyt? Ympyräkierros neljän huoneen kautta parvekkeelle ja takaisin ja uudelle kierrokselle. Kun olin kiertänyt lenkin 160 kertaa olinkin kävellyt neljä kilometriä. Päässäni pyöri kuin pohjanmaan tarhasupilla.

Lenkkipolulla pitää olla yksi taukopaikka, jossa pahimmat paineet saavat purkautuvat. Ihanaa, taukopaikka, siinä sydän odotti antamaan helpotusta sisäiseen hätääni. Kipu pääni sisältä siirtyi pääni ulkopuolelle. Enää en tuntenut harmitusta. Aivoni taisivat  olla nyt eri järjestyksessä?

Ulkoilmateatteri

Pacosin lampaat ja paimen olivat liki viikottainen esitys. Näytelmä kesti silmieni edessä jopa pari tuntia. Koskaan se ei ollut samanlainen. Sain nauttia maalaisidyllistä keskellä Los Pacosia – mahtavaa.

Jokilaakson toisella puolella oli koiran ulkoiluttajien suosima laakakivi. Eräs nainen lekotteli selällään kivellä aina aurinkoisina päivinä pienen koiran kirmaistessa rinnettä ylös alas. Tuo nuorehko nainen noudatti kirjaimellisesti liikkumiskieltoa.

Palkitseminen

Kun päivä oli sujunut hyvin, palkitsin itseäni jollakin. Ennen koronaepidemiaa kävin kerran viikossa ulkona syömässä. Korvasin nyt valmistamalla huolella hyvää ja herkullista ruokaa, kynttilä pöytään ja lasi viiniä – Buen apetito. Huolellisesti valmistettu ruoka oli sekä palkitsemista että hyvän mielialan nostattamista. Ruoka toimi myös lohduttajana kuin tutti vauvalle.

Hyvin menneen päivän voi palkita kiireettömällä vaahtokylvyllä. Oli tärkeää kaiken keskellä muistaa itsensä palkitseminen.

Nukkuminen

Hämmästyin, millaiset asiat helpottavat nukkumistani: miten käsittelin ajatuksiani ja tunteitani, lämpimät jalat, mitä syön ja miten hengitän, kuinka paljon aikaa kuluu sisälenkeillä ja jumpalla.  valokuvien katselu ja menneen elämän hyvien hetkien muistelu. Ennen nukkumaan menoani, nostin jalat ylös seinälle. Vaikka pelko, tuska, epävarmuus ikävä ja yksinäisyys olivat koko ajan läsnä, sain pienillä asioilla rauhoitettua itseni ja kohtuullisen yöunen.

Läheiseni ja ystävät

Yleensä soittelin lapsilleni, ystävilleni ja kavereille päiväaikaan miten minulla sattui olemaan “sopivaa” aikaa. Nyt muutin soittorytmiä niin, että tein soittoni illansuussa tai illalla. Kuulin lasteni, että lasteni perheillä on kaikki kunnossa. Sukulaiset, ystävät ja tuttavat voivat hyvin. Mieleni rauhoittui sopivasti ennen nukkumaan menoani.

Eräs ystäväni  ”pommitti” talvisilla maisemakuvillaan: mikä saari, mikä niemennokka, mikä paikka, mistä tämä kuva jne. Kesäisten kalavesien saaret ja maisemat näyttivätkään talvimaisemassa erilaisilta. Se oli hyvää muistijumppaa ja hauskaa ajankulua – tunne oli kuin olisi ihan oikeasti ”keskustelleet vierekkäin”.

Kohtasin lukemattomia ihmisiä kuluneen talvikauden aikana ympäri Andalusiaa, entuudestaan tuntemattomia ja tuttuja aikaisemmilta talvilta. Viimeiset seitsemän viikkoa olivat raskaat.

Nyt kotimatkani häämöttää. Haluan antaa erityisen kiitokseni todellisille ystäville saamastani avusta. Hannele, Pipa, Ilkka ja Jukka, ystävyytenne oli juurtunut tapa edistää hyvinvointiani talven ja kevään raskaina kuukausina. Halataan, kun siihen on joskus mahdollisuus.

Miksi vain huonoja ja surullisia asioita

Puheissa korostuu koronaepidemian huonot asiat postitiivisten jäädessä varjoon. Tiedämme tarkkaan, kuinka paljon tartunnan saaneista on parantunut – mielestäni tätäkin asiaa pitäisi korostaa enemmän.  Ilman saastuminen on pysähtynyt ja hengitysilmamme on parantunut, innokkaimmat povaavat jo ilmaston lämpenemisen pysähtyvän. Romahtanut talouselämä rakennetaan uudestaan.

Olen nyt ollut seitsemän viikkoa ulkonaliikkumiskiellossa ja kotikaranteenissa. Paluumatka autossa vienee vajaa kaksi viikkoa. Minulla on sellainen positiivinen kutina vatsani pohjassa, että Jyväskylän kaksi viikkoinen karanteeni sujuu kyllä rutiinilla.

Uusi matka elämässäni

Lapseni ja lapsenlapseni ovat yhteydenpidollaan helpottaneet huoltani heidän hyvinvoinnista. Miniäni Elina sanoi minulle, kun viimeksi kävin Suomessa, että neljällä lapsenlapsillasi on vain yksi ukki, haluamme ukin elävänä lastenlasten ja meidän muiden luokse.

Paluumatkan suunnittelu ja aikataulun suunnittelu oli vaikeaa. Matkustamista koskevat rajoitukset muuttuivat jatkuvasti. Eri Euroopan maissa oli erilaiset käytännöt. Ulkoiset tekijät häiritsevät kaikkialla matkani varrella tartuntariskeineen, rajoituksineen ja kieltoineen.

Matkani alkaa ja pääsen aikanaan perille. Näen sen sieluni silmillä. Toivottavasti se hetki on silloin, kun pienet pihapuut ovat täynnä valkoisia kukkia.

Paluumatkani alkamista odotellessa toivotan ystävilleni ja tuttavilleni Suomeen hyvää kesän odottelua. Fuengirolan suomalaisille kaikkea hyvää, missä sitten kesänalkua odottelettekin. Toivon, että ensi talvi kohtelee meitä kaikkia hieman hellemmin.

Teksti ja valokuvat © Jorma Ursin

Kuvakaappaukset: Facebookin Fuengirolan suomalaiset-ryhmän julkaisuista

Sitaatti kirjailija Albert Camusin kirjasta Rutto (v. 1948). Ajatus sopii hyvin tähän koronaepidemiaankin.

”Tarrou esitteli toisilleen tuomarin ja lehtimiehen. Tuomari katseli taivasta, huoahti ja sanoi elettävän surullista aikaa.
– Olen kuullut, herra Tarrou, että olette ryhtyneet toteuttamaan laajoja torjuntasuunnitelmia. En osaa siitä teitä kyllin kiittää. Mitä arvelette tohtori, vieläkö tauti tulee leviämään?
– Toivottavasti ei.
Tuomarinkin käsityksen mukaan oli aina elettävä toivossa, koska kaitselmuksen suunnitelmat olivat tutkimattomat. Tarrou kysyi, olivatko tapahtumat tuottaneet hänelle lisätyötä.
– Päinvastoin. Juttuja, joita kutsumme yleisoikeudellisiksi, on nyt vähemmän. Käsiteltävänäni on enää rikkomuksia, joita on tehty uusia annettuja ohjeita vastaan. Vanhoja lakeja ei ole koskaan kunnioitettu kuin nyt.”
– Albert Camus, Rutto