Viitasaaren Kymönkosken kylässä Itävuoren kallioseinämässä ovat luonnon muovaamat portaat, jotka ovat saaneet nimensä kuppari-kansanparantaja Karoliina Raatikaisen (1848–1918) mukaan. Hän asusteli puolisonsa ja kuuden lapsensa kanssa kallioseinämän päällä pienessä savupirtissä. Kalliojyrkänteeltä sinne oli matkaa vielä noin kilometrin matka.

Karoliina oli elämänmyönteinen, rehevä ja hyväkuntoinen nainen, joka eli luonnon kiertokulun mukaan. Hänet tunnettiin työssään lahjakkaana kansanparantajana, hierojana ja kupparina.

Hänestä on useita tarinoita. Yhden vaikuttavan tarinan mukaan Karoliina oikaisi kallioportaita myöten huonollakin säällä ja jopa pimeässä, kun oli kiire esimerkiksi lapsenpäästöön.

VAROITUS

Portaiden jyrkkyyden, huonokuntoisuuden sekä sortumavaaran takia nousu portaille on luvallista vain omalla vastuulla. Olin varautunut ”pähkähulluun” retkeeni hyvillä lenkkikengillä sekä kivilohkareista ja juurakoista kiinnipitämiseen kunnollisilla käsineillä.

Lehtoluontoa

Parkkipaikalta alkava polku johdattaa kulkijan lehtoluonnon keskelle. Matkaa kalliojyrkänteelle on noin 1,5 km.

Lehdoissa on ravinnerikas, multainen maaperä sekä  edullisen pienilmaston vuoksi runsas kasvilajisto. Lehdoissa kasvaa myös myrkyllisiä kasveja, kuten lehtokuusama, ojakellukka, koiranheinä, sudenmarja ja kielo.

Sudenmarja ja kielo olivat tehokkaita rohtoja kansanparantajien käsissä muun muassa sydänvaivoihin, hinkuyskään ja silmätulehduksiin. Ojakellukan juuresta on satu apua vatsatautiin, kouristuksiin ja ähkyyn.

Karoliinan portaat

Vanhaa pellonviertä kulkien saavutaan Itävuoden kalliojyrkänteen alkuun. Jyrkänne on noin kilometrin pituinen ja sen korkein laki nousee jopa 80 metriä Kymönjärven pinnan yläpuolelle.

Lahden ja jyrkänteen läheisyydessä olevat sammalten peittämät kivilohkareet ovat näyttävän näköisiä ja kokemisen arvoiset. Jyrkänne ja sen lähimetsä kuuluvat Kolima-Keitele-koskireitin Natura-alueeseen.

Itävuoren kalliojyrkänne on noin kilometrin mittainen ja sen korkein laki nousee yli 80 metriä Kymönjärven pinnan yläpuolelle. Kaatuneen kuusen kohdalla olen noin 40 metrin korkeudessa järven pinnan yläpuolella
Polku nousee korkean kalliopaaden oikealta puolelta. Nykyisellään pitää vielä kumartua kömpimään kuusenoksien alitse kohti noin 40 metriä ylempänä pilkottavaa polun päätä.

Pieni soratien kaunotar

Palatattuani louhikkoiselta polulta, tuntui hyvältä katsella, mitä tapahtuu jalkojeni juuressa – jotain sellaista, joka jää helposti kuvaamatta.

Pihlajaperhonen on suurikokoinen valkoinen kaaliperhonen. Siipien kärkiväli on 51–67 mm. Naaras on hieman kookkaampi kuin koiras:  yksiväriset valkoiset siivet, leveiden siipien läpikuultavat tummat tai ruskeahkot suonet yksilöllisesti vaihdellen.

Pihlajaperhoset ovat sosiaalisia ja esiintyvät ryhminä, usein imemässä sateen jälkeisiltä lampareilta tien kosteutta ja mineraaleja.

Mitä opin ”porras-retkestäni”

Kuinka moninainen on keskisuomalaisen kansaperinteiden ja historian kirjo. Karoliina – kuppari ja kansanparantaja on eittämättä yksi poikkeuksellinen esimerkki ihmissitkeydestä ja oman elämän hallinnasta. Karoliina eli noissa olosuhteissa 70 vuotiaaksi –  keskisuomalaisessa korpimaisemassa 100 vuotta sitten. Luonto tarjoaa valtavasti niin pieniä kuin suuria ihmeistä, eikä tarvitse muuta kuin ”mennä metsään” luontopoluille.

Toisena lupasin itselleni noiden Karoliinan portaiden kapuamisen jälkeen, että tästä lähtien nousen kotitaloni portaan kävellen – en hissillä.

Palatessani kalliojyrkänteeltä mietin, kuinka herkästi me murisemme kaiken maailman ”hyttysen kokoisista ongelmista”. Kun ensi talvena lumimyrkyn jälkeen Jyväskylän Tourulan alueen kadut eivät ole aurattuna heti kello 7 aamulla, en soita auraamisesta vastaavalle henkilölle, vaan juon toisen kupin kahvia ja syön kraavilohileivän. Jaksanen tarpoa lumessa puolipäivää lumimyräkän jälkeisenä päivänä.

Teksti ja valokuvat © Jorma Ursin

Lähdeaineisto: luontopolun opasteet, Viitasaaren kunta