Jyväskylässä 15. – 16.4.2023 järjestetty JMK ry:n  30. juhlanäyttely oli menestys järjestelyiltään ja yleisömäärältään. Rakennettujen pyörien näyttelyyn oli ilmoitettuja, toinen toistaan komeampia moottoripyöriä ja mopoja lähes 200.

Varustekirppis osoittautui taas hyväksi vetonaulaksi. Varustekirppiksellä kävi kauppa hyvin. Yksi näyttävimmistä tapahtumista oli nuorten turkulais-äänekoskelaisten stunt-kuljettajien vauhdikas show.

Näyttelyssä oli esillä vuoden kuumimmat uutuudet. Jälleenmyyjät ja varustekauppiaat tarjoilivat runsain mitoin varusteita liittyen pyöräilyyn – tai sinne päin. Perjantaina rakennettiin näyttely valmiiksi ja se huipentui sunnuntaina iltapäivällä kilpailupyörien palkintojen jakoon.

Jokainen lipun ostanut näyttelyssä kävijä osallistui hyväntekeväisyyteen. JMK ry lahjoittaa osan pääsylipputuloista K-S keskussairaalan lastenosastojen tuki ry:lle eli Lastulle.

MP- näyttelyn lahjashekin luovutus K-S keskussairaalan lastenosastojen tuki ry:lle
Puheenjohtaja Jari Kielinen luovuttaa lahjashekin Lastu ry: hallituksen jäsenelle Turkka Saarikoskellle

Hippoksella keulittiin Satamadiskon kunniaksi

Jyväskylän Moottoriklubi ry:n ensimmäinen MP-näyttely järjestettiin päivälleen 45 vuotta sitten – 15. – 16.4. 1978. Näyttelypaikkana oli Rantaväylän kohdalla sijainnut Satamadisko. Näyttelyssä oli esillä moottoripyörien koko kirjo, noin 20 pyörää, vanhoja, uusia ja eri lajien kisapyöriä.

Näyttelyssä oli kuvan Yamaha Ty125 trialpyörä. Trialpyörän päällä oli mahdollisuus tasapainoilla jalat tapeilla mahdollisimman kauan. Käyttöentisöity pyörä on satunnaisessa käytössä. Myös alkuperäinen rekisterikilpi on saanut pyörään.

Hippoksella pyörän päällä tasapainoilee 1960 luvun lopusta 1970 luvun alkuun menestynyt moottoripyörä- ja ralliajaja Ilpo Saari. Hän on menestynyt maa-, jääradalla, jääspeedwayssä ja katuratakilpailuissa. Autokilpailuissa hyviä sijoituksia ja voittoja on tullut Jyväskylän Suurajoissa sekä Classic-rallissa. Esa Hanhinen on saavuttanut menestystä ja mestaruuksia maa- ja jääradoilla 1970 ja 1980 luvulla. Ratalajeissa menestynyt Pekka Leikman ei päässyt uusintakuvaukseen.(teksti © Jussi Renko)

Trial-pyörän muistokuvan nimikirjoitus
Muistoja keulimisesta, Jussi Renko, Ilpo Saari jalkatapeilla ja Esa Hanhinen.

Kuvakooste Hippoksella 15.-16.4. 23 järjestetystä mp-näyttelystä

Rakennettujen pyörien palkitut ryhmäkuvassa.

JMK:n moottoripyöränäyttelun 2023 palkitut
Palkittujen pyörien omistajat potretissa
Moottoripyöräpiirrustuskillpailun voittanut piirrustus
Lasten piirrustustuskilpailun voittanut moottoripyöräpiirrustus

Näyttelypäivien tapahtumia

Yleisöä saapumassa MP-näyttelyyn
Yleisöä tulossa näyttelyyn lauantaina 15.4.2023
JMK ry:n puheenjohtaja ja tilaisuuden juontaja Jarmo Emppu Nieminen
JMK ry:n puheenjohtaja ja tilaisuuden juontaja Jarmo Emppu Nieminen

JKM:n osastolta ja varustekirppikseltä

JMK:n osaston vapaaehtoistia työntekijöitä

Varustekirppis

Varustekirppis

Varustekirppiksen asiakkaita pieneen tungokseen asti
Varustekippisellä oli säpinää kun tavaraa tuotiin myytäväksi ja ostettiin kotiin viemiseksi

Muotia motoristeille

Motoristeille muotia

Motoristeille muotia

Motoristeille muotia
Motoristeille muotia
Nykyajan yhdistemä liikkuvasta ostoskärrystä
Nykyaikainen yhdistelmä liikkuvasta ostoskärrystä

Smoton info-osastolla
Smoton info-osastolla

Jyväs_Marinen osasatolla

Vauhtia ja näyttävää menoa

Turkulais-äänekoskisten nuorten vauhdikas Stunt-show
Turkulais-äänekoskisten nuorten vauhdikas Stunt-show

Turkulais-äänekoskisten nuorten vauhdikas Stunt-show

Turkulais-äänekoskisten nuorten vauhdikas Stunt-show

Yksipyöräinen on eittämättä näyttelyn erikoisimmista pyöristä
Yksipyöräinen on eittämättä näyttelyn erikoisimmista pyöristä
Näyttelyssä Poliisin osasta sai suurta huomiota Hippoksen näyttelyssä
Näyttelyssä Poliisin osasta sai suurta huomiota Hippoksen näyttelyssä

Lauantaina yleisöä riitti pieneen tungokseen asti
Näyttelyssä vieraili kahden päivän aikana noin 6100 vierasta, tavarantoimittajaa sekä yhdistyksen talkoolaisia

Lauantaina yleisöä riitti pieneen tungokseen asti

Pikäkeulainen moottoripyörä

Motoristit koulukiusaamista vastaan

Motoristit koulukiusaamista vastaan (MKKV) lähti liikkeelle Tampereella syksyllä 2013 motoristien keskuudessa syntyneestä ajatuksesta kutsua kokoon asiasta kiinnostuneita moottoripyöräilijöitä, jotka ajaisivat ryhmänä kouluihin puhumaan oppilaille kiusaamiseen liittyvistä asioista ja ottamaan siten yhteisönä kantaa koulukiusaamista vastaan.

Motoristit koulukiusaamista vastaan
Rami Sipilä (JMK ry) ja Marko Saarinen (MKKV ry), Motoristit koulukiusaamista vastaan
Motoristit koulukiusaamista vastaan
Marko Saarinen, Ari Santaharju (MKKV ry)

Näyttelysarjansa voittaneet pyörät ja mopot

Sarja Mopot, sija 1
Sarja Mopot, sija 1
Sarja Supermotot, sija 1
Sarja Supermotot, sija 1
Sarja Classic, sija 1
Sarja Classic, sija 1
Sarja Street Bike, sija 1
Sarja Street Bike, sija 1
Sarja Custom Build, sija 1
Sarja Custom Build, sija 1
Sarja Ladie´s Choice, sija 1
Sarja Ladie´s Choice, sija 1
Sarja Best Paint, sija 1
Sarja Best Paint, sija 1
Sarja Kopteri´s Choice, sija 1
Sarja Kopteri´s Choice, sija 1
Sarja Bomber Magazine´s choice, sija 1
Sarja Bomber Magazine´s choice, sija 1
Sarja People`s choise, sija 1
Sarja People`s choise, sija 1

Muita näyttelyn pyöräkaunottaria

Suomen poliisin entisöimätön virkapyörä
Suomen poliisin entisöimätön virkapyörä

Timo Mononen luovuttaa kaikkien rakentajapoikien äidille, Paula Anttilalle näppärän kulkuvälineen
Timo Mononen luovuttaa kaikkien rakentajapoikien äidille, Paula Anttilalle näppärän kulkuvälineen
Ismo Keski-Korven Harley-Davidson Shovel oli keskeneräisenäkin komea ja täynnä yksityiskohtia. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan hetkeä, kun pyörä on täysin valmis
Ismo Keski-Korven Harley-Davidson Shovel oli keskeneräisenäkin komea ja täynnä yksityiskohtia. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan hetkeä, kun pyörä on täysin valmis

Yhteenveto

Näyttelyssä kävi viikonlopun aikana 6100, mukaan lukien  näytteilleasettajat ja talkoolaiset. Kävijämäärissä ei ole mukana alle 12 vuotiaat, jotka pääsivät vanhempiensa seurassa ilmaiseksi. Tuosta luvusta puuttuu alle 12- vuotiaat, sillä he pääsevät ilmaiseksi näyttelyyn vanhempien seurassa.

Hyvä näyttely, uuden kokemuksen myötä JMK rt on yhtä kokemusta rikkaampi ja siitä oppineena valppaampi tulevia näyttelyjärjestelyjä varten.

© teksti ja kuvat Jorma Ursin, Jussi Renko (teksti: Hippoksella keulittiin Satamadiskon kunniaksi)

Teksti ja valokuvat © Jorma Ursin. Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty. Jos haluat käyttää kuviani, ota minuun yhteyttä. Yhteystietoni löydät yhteystiedot sivulta

SEURAA INSTAGRAMISSA: