Jyväskylästä noin 70 kilometrin päässä ovat Pien- ja Iso-Paltanen järvet, joiden välissä on Järvisuomen levähdyspaikka, Paltasen kesäkahvila uimarantoineen (Jyväskyläntie no 23). Pien-Paltanen on ympärivuotisen lohikalastukseen soveltuva pieni järvi, johon on istutettu kirjolohia ja järvitaimenia.

Pien-Paltasen rantamaisissa olevalla suolla sijaitsee vuonna 2019 avattu esteetön luontopolku. Esteettömässä suopuistossa pääsee pyörätuolilla sekä lapsiperheiden on helppo liikkua lastenrattaiden kanssa. Esteettömyys on huomioitu kolmella laiturilla, joilta voi luvanvaraisesti kalastaa.

Parkkipaikalla sijaitsevat opasteet, opasteet, esteetön käymälä ja puucee. Nuotiokatos. Lisäksi suopuiston niemenkärjessä on liikuteltava tulisija ja laavu, missä on mahdollisuus myös yöpyä.

Suopuiston polusto on pistoreitti, jolla on pituutta vajaa 1,5 km pitkä
Parkkipaikan nuotiokatos
Pien-Paltasen vuokraveneet

Kireitä siimoja

Kalastamme järven eteläiseltä rannalta sekä lipalla että ootto-ongella. Helge käy kokeilemalla kanootilla kierrellen nappaako lohi uistimeen. Sää oli aloittaessamme nollassa, mutta luoteesta puhaltava tuuli sai sään tuntumaan huomattavasta kylmemmältä.

Muutama heitto lipalla rannalta ei tuottanut tulosta.

Ootto-ongessa siima kirstyy ja kela ”huutaa” lisää siimaa – ensimmäinen lohi tulossa muutaman minuutin odottelun jälkeen.

Ihan kelpo, noin 1,4 – 1,5 kiloinen heti alkuun
Harri valmistelee ensimmäistä ootto-onkeaan pyörittämällä syöttitahnaa kolmihaarakoukkuun …. ja sitten vaan odottamaan …
….ja siinä odottelun lopputulos ….

Harrin jäädessä ”rantavahdiksi”, Helge nousi kanoottiin ja lähti uistelemaan pikkujärven rantavesiä. Minä menin vastarannalle aurinkoon kävelemään suopuistoon.

Esteetön suopuisto

Liikkuminen suopuistossa tapahtuu leveää puusta rakennetulla alustalla. Reitillä pystyy kohtaamaan kaksi pyörätuolia. Suopuiston lenkki on mukava kävellä, koska se on koko matkalla tasainen ja helppokulkuinen. Yöllinen kuura oli sulanut pois muutamaa varjopaikkaa lukuun ottamatta.

Puinen silta ylittää Pien-Paltasen ja Levälammen välisen joen. Levälampeen ei ole istutettu kalaa eikä kalastaminen siellä edellytä lupaa
Sillan jälkeen on ns. vuokratupa. Tuvassa on yöpymismahdollisuus kahdelle hengelle. Tuvalta voi pulahtaa uimaan Levälampeen

Suopuiston polusto on tehty Siperian lehtikuusesta. Molemmin puolin on pienet reunakorokkeet auttamaan näkövammaisia retkeilijöitä liikkumisen hahmottamisessa. Polusto sopii hyvin myös perheille, joilla on pieniä lapsia.

Levälammen rantamaisemaa

Suopuiston polusto on tehty Siperian lehtikuusesta. Molemmin puolin on pienet reunakorokkeet auttamaan näkövammaisia retkeilijöitä liikkumisen hahmottamisessa. Polusto sopii hyvin myös perheille, joilla on pieniä lapsia.

Tiheäsyinen lehtikuusi kestää hyvin säiden vaihtelun käsittelemättömänä
Nyt suo hehkuu vielä ruskaa. Kesäisin suopuistossa kukkivat muun muassa tupasvillat, lakat, suokukat ja suopursut, joiden voimakas tuoksu täyttää koko tienoon

Sekä Levä- että Telkkälammen rannalle on sijoitettu telkänpönttöjä kesämuuttajille. Hyvällä onnella suopuistossa voi nähdä ja kuulla pöllön, teeren ja jopa hirvenkin.

Risteyksestä pieni pisto oikealle, tulet Telkkälammelle
Suosittu telkkien kesäpaikka
Pieni vaivaismänty, joka ei oikein tiedä, mihin suuntaan kasvaisi

Polusto on tehty korkealle suon pinnan yläpuolelle. Kun kävin siellä keväällä 2021, vesi oli korkealla. Kävellessäni minulle tuli tunne kuin olisi kävellyt vettä pitkin.

Esteettömällä reitillä on pieniä kalastukseen tarkoitettuja heittolaitureita
Kaunis järvi-ja suomaisema houkuttelee pysähtymään

Niemen kärjessä on grillipaikka ja laavu. Laavun edessä heittolaituri. Laavun käyttö on kalastajille maksuton klo 10-20.00. Haluaisitko tuoreeltaan loimulohta? Loimutulet loimuamaan ja tovin kuluttua on lähiruokaa syötävänä ilta-auringon valossa. Laavussa on mahdollisuus myös yöpyä pientä maksua vastaan.

Laavun grilli on liikuteltavissa tarpeen mukaan
Viimeisiä tämän syksyn ruskan värejä

Suopuistokierrokseni aikana tapasin iäkkään pariskunnan sekä kaksi lapsiperhettä, jotka olivat olleet laavulla viettämässä päivää. Auringonpaiste sai ruskan vielä hekumaan

Olen käynyt huhtikuussa 2021 ihastelemassa jäiden lähtöä ja ensimmäisiä muuttajia. Pien-Paltasella oli joutsenpariskunta. Urostelkkä esitteli kovin innokkaasti sulavaa laskeutumistaitoaan. Kuvaajalle vai puolisokanditaatilleeenko?

Vatsa huutaa ruokaa ja kroppa lämpöä

Lammen ja suon linnut olivat lähteneet jo muuttomatkalleen. Vajaan 1,5 kilometrin kävely lämmitti kummasti oloani. Ruokahaluni kasvoi sopivasti. Kunnon tulien syttymistä voi odotella vaikka käsiään lämmittäen. Kotona valmisteltu kuuma vihanneskeitto, ruisleipä – aivan hampaissa rapsava kuuma grillimakkara ja ”gourmetruokailuun” sopiva asu ilman sääntöjä. Jälkilämmöt sitten vielä päivän loppukalastukselle.

 Päivän viimeinen kalakierros

Ootto-onkia oli vielä pari järvessä. Täysin vatsoin ja sopivasti lämminneenä kiertelimme tarkastamassa, olivatko lohet olleet syönnillään samaan aikaan kanssamme. Olivat olleet!

Tähän on hyvä lopettaa – Pien-Paltanen antoi meille tällä reissulla kuusi lohta, kaksi kullekin kalastajalle – ei paha. Kaikki kalamme saimme ns. ootto-ongilla. Viileä, aurinkoinen syyssää, jonka järvenselkää pitkin puhaltanut luoteistuuli sai tuntumaan vielä kylmemmältä. Mukavaa yhdessäoloa, kireitä siimoja, kävelyä ja viimeisiä ruskan häivähdyksiä. Ulkoruokintaa sekä syysviimassa olo oli hyvää harjoitusta tuleville jääkeleille. Tuoretta lohta pannulle, kattilaan tai graaviin.

Paltasen opetukset

Paltasen kylässä on savuja noin 50 ja vakinaisia asukkaita noin 90. Kesäasuntoja on yli sata, joten kesäisin kylällä kuhisee väkiluvun kolminkertaistuessa.

Pien-Paltanen on kaikkinensa erityisen hieno esteetön kohde, jollaisia ei kovin monta Suomesta löydy. Pienellä alueella voi kokea Suomen luonnon monimuotoisuuden, aistia luonnon tuoksuja ja ihastella maisemia. Varustustaso on korkeaa luokkaa.

Kauniissa luontoympäristössä on mukava nauttia myös retkieväistä. Pien-Paltasesta syntyi luontokohde, josta pääsevät nauttimaan myös pyörätuoleilla liikkuvat, vanhemmat ja lastenrattaissa istuvat lapset. Pienellä järvellä on turvallista soudella lastenkin kanssa, koska Paltanen on varsin suojainen pikku järvi.

Kalastuksesta kiinnostuneet saavat kokea sen oman jännityksensä – onko kala tänään syönnillään. On kiva katsella kalamiesten maireita hymyjä, kun väsyttelyn jälkeen lohi on viimein haavissa.

Pien-Paltasen palvelut ja säännöt (v. 2021)

Kalastusluvat ja lisätietoja: Paltasen kahvion nettisivusto. Kalastuslupa 3h /10€ / yksi lohikala, 24h / 20€ / kolme lohikalaa, luvat kesäkahviosta tai netistä. Kaksi vapaa/kalastaja, alle 15-vuotias vanhemman tai holhoojansa kiintiöllä. Levälammessa ja Telkkälammessa saa kalastaa ilman lupaa (ei istukkaita). Veneen vuokraus: 3 h / 5 €, 12 h / 10 €, 24 h / 14 €.

Aitta: aittaan mahtuu nukkumaan kaksi henkilöä, varusteet penkin alle. Aitan vuokra on 30 €/yö.

Kalojen ruokkiminen kielletty. Älä heitä tupakantumppeja järveen. Tulenteko vain rakennetuille paikoille. Kunnioita luontoa!

Valokuvat ja teksti © Jorma Ursin

Lähdeaineisto: Pieksämäen kaupunki, Vedenjakajareitistö, Paltasen kahvila